2. varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 9.

Aamulla otti hietaan. Italialaiset eivät olleet paria päivää pidempään, joten suihkuvedestä ei tullutkaan isompaa ongelmaa. Tämän hotellin omistajat eivät taida hotellin pidosta juurikaan tietää, tosin en kyllä minäkään, mutta alaovella ei ole mitään summeria mitä soittaa, mikäli haluaisi  mahdollista majapaikkaa myöhempään saapuessa ovien ollessa kiinni. Eilen alaovella koputteli lähes kymmenen potentiaalista asiakasta, mutta menivät sitten naapuriin, kun meidän hotellin ovet olivat lukossa, eikä meidän ranska taipunut asiaa heille selittämään. Ruokia on myös saanut odotella, eikä aina ole tiennyt mitä ruokaa on tulossa. Ruuat ovat olleet ihan hyviä, mutta kyllä Damien vei voiton edellisvuoden sapuskoillaan. Aamupalan jälkeen käytiin Tapion kanssa kattoterassilla tyhjäämässä liitimen sisuksista puolisaharaa, jotta ei tarvitse yrittää lentää hiekkasäkillä. Valjaitakin yritin ravistella kaikin päin, että saa sieltäkin todennäköiset hiekat pois. Auton jalkatila näyttää siltä, että autossa voisi viettää rantabileitä. Hiekkaoperaation jälkeen olimme lähdössä hotellilta lentämään, kun "ravintolapäällikkö" kertoo tuulen olevan ennusteiden mukaan liian voimakasta lentämiseen. Päätimme kuitenkin käydä Agloussa rantadyynin kautta. Rantadyynillä tuulen suunta oli väärä ja Agloussa tuuli liikaa, joten suuntasimme Tiznitiin.

Marokkolainen Westend

Narsistista porukkaa, kilvan huutivat mää

Vietiin kuin turistia narussa. Saavuimme Tiznitiin ja ajoimme auton parkkiin basaarialueen kylkeen. Basaarialuetta on tullut kierrettyä jo moneen kertaan, joten päätimme lähteä haahuilemaan muualle päin kaupunkia. Basaarien vierestä löytyi toinen basaarien tyylinen alue, jossa oli enemmän ruoka ja herkkupuolta. Kiertelimme hetken ja päädyimme grilliosioon, jossa oli tarjolla jotain papujuttua ja jotain mistä ei ollut mitään hajuakaan mitä se oli. Tapion kanssa tilattiin papujutut ja Vesa tilasi ihmeannoksen, joka muistutti jotain keitettyjen sisäelinten tapaista. Olishan siinä ollut tarjolla peruna-vihannesjuttua, joka näytti ihan normaalilta ruualta, mutta jostain syystä kukaan meistä ei päätynyt siihen vaihtoehtoon. Siinä syödessä katselin ympäristöä, joka ei ollut todellakaan siisteimmästä päästä ja syödessä mietin, että kahden tunnin kuluttua lentää tavaraa molemmistä päistä, mutta ihme kyllä ei lentänytkään. Jatkoimme kiertelyä ja pistäydyimme Nepalissa teellä ennen autolle menoa. Autolle päästyämme yritimme luistaa viiden dirhamin parkkimaksusta, mutta huonolla menestyksellä. Siinä samassa joku berberivaari esittäytyi Mohammediksi ja kertoi kuinka saavuimme hyvään aikaan, sillä berberit tulevat kerran vuodessa Tiznitiin myymään tekemänsä hopeakorut ja ostamaan tarvikkeita. Tämä hattivatti oli valmis opastamaan meidät paikalle, sillä paikkaa olisi vaikea selittää. Samalla myös kyseinen mies halusi esitellä meille Medinan vanhaa osaa. Päätimme lähteä tämän berberimiehen matkaan, josta alkoi samanlainen turistivedätys, mitä Tangerissa harrastetaan. Seurasimme autollamme tuota mopoilevaa berberiä toiselle puolelle Vanhaa Medinaa. Pysäköimme auton kadun varteen ja lähdimme katselemaan vanhaa moskeijaa sokkeloisten pikkukatujen käpi. Pikkukatuja pitkin menemällä saatiin aikaiseksi vaikutelma, että kohde olisi vaikeasti löydettävissä, mutta sivukaduille vilkaistessa vilahti aina välillä isompi tuttu pääkatu, jota olimme tallustelleet jo useampana kertana. Moskeijan jälkeen lähdimme jatkamaan pikkukatujen kiertelyä päätyen auton lähelle tähän berberikorujen esittelypaikkaan, joka oli yllätys yllätys kyseisen sankarin perheen omistuksessa ja tämä mopoileva berberi kertoi tekevänsä työkseen hopeakoruja. Kauppoihin emme päässeet teetarjoiluista huolimatta ja kierros jatkui  autollamme Daavidintalolle. Oppaamme ohjasi meidät hätinä auton levyiselle kenkäkaduksi nimetylle kadulle, josta päädyimme basaarialueen isolle parkkipaikalle, jonne olisi ollut kyllä parempikin reitti tiedossa. Jätimme auton jälleen parkkiin ja päädyimme jälleen korupajaan, jonka omistaja oli yllättäen oppaamme tuttu. Nyt tutusta kuviosta puuttui enää oppaan pyytämä maksu vaivannäöstä, joka nousi esiin siinä vaiheessa, kun emme tehneet ostoksia toisessakaan korupajassa ja veimme hattivattiopastamme takaisin. Pyyntönä oli jokaiselta meiltä erikseen 15 dirhamia käyttämiinsä mopon bensoihin.

Mausteita, hedelmiä, vihanneksia ja karkkia

Lihatiski

Hopeata

Nukkuvatti

Tanko poikittain merkkinä, että kauppa on kiinni

Nepalissa teellä

Paloasema

Vanhin moskeija

Marokkolaisia kipukoukkuja

Löytyyköhän tuohon enää suodattimia?

Keli päällänsä. Saavuttuamme takaisin Aglouhin, oli tuuli tyyntynyt ja siipiä oli ilmassa. Vehkeet levälleen ja startin valmistelut käyntiin vielä kun keli oli lennettävää. Merellä näkyi vaahtopäitä, mutta penkereellä tuuli oli vielä hyvin startattavissa. 200 metriin noustessa oli tuuli sen verta kovaa, että etenemiseen tarvittiin jo speedin polkemista, enkä uskaltanut antaa nousta enää korkeammalle, vaikka korkeutta olisi ollut vielä lisääkin tarjolla. Ajatuksena oli käydä niemekkeen mutkassa kääntymässä, mutta käännyin kuitenkin aiemmin, koska mutka oli kuppimainen ja helposti olisi kerännyt sinne liian paljon tuulta nosteeksi. Seuraava käännepiste olikin jälleen matalassa päässä ja sinne päästyäni näkyi suurin osa väestä tulleen jo laskuun, varsinkin alas rannalle. Oletin tuulen kiihtyneen liiaksi varsinaisella starttipaikalla, joten päätin sorvata muiden perään rannalle. Rannalle laskeutumisessa oli haastetta, kun rantakin kantoi ja vesiraja oli suhteellisen lähellä. Tiputtelin korkoja reilummilla vinkkareilla loivan rinteen päällä ja sitten hakemaan omaa paikkaa rantakaistaleelta. Jäin vielä laskun jälkeen rannalle maakäsittelemään, kun tuuli sen hyvin mahdollisti. Aina mennessäni loivan rinteen luo, niin välittömästi reisiremmit antoivat painetta ja jalat pyrkivät irtoamaan maasta. Parinkymmenen minuutin lennon jälkeen toiset samanlaiset maakäsittelyä, hyvä päivä jälleen.

Taitavat syödä illalla sinisimpukoota