Flying Viking: 2. varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 5.

Loppuu se läträäminen. Eilen hotellille saapui illasta kymmenisen italialaista varjoliitäjää. Nyt aamulla herätyksen aikaan kuului suihku olevan kovalla käytöllä ja ensimmäisenä tuli mieleen, että saapasmaan kansa käyttää kaiken lämpimän veden, joten äkkiä suihkuun ennen lämpöösen veden loppumista. Lämmintä vettä riitti ja suihkun jälkeen olikin sitten hyvä suunnata aamupalalle. Siinä Veskua odotellessa yksi italiaano selitti hotellin työntekijälle jotain vedestä ja itsekseen myhäilin onnistuneella peliliikkeellä lämpimän veden suhteen. Veskun saavuttua selvisi tuon saapastyypin sanoma, kun Vesa kertoi veden loppuneen kesken suihkun ja saippuat oli pitänyt huuhdella juomapulloon jääneellä vedellä. Eli lämmintä vettä riittää siihen saakka, kunnes vesi loppuu kokonaan. Aamusuihkuista taitaa tulla Marokkolaista vesirulettia, että kauanko uskaltaa läträtä ja leikkiä kumiankalla lattialle lammikoksi kerääntyvässä suihkuvedessä. Aamusta selvittyämme lähdimme kohti Tifnitiä toiveissa saada lento ennen sadetta.

Aamupalaa

Tankkaukseen sisältyi lasin pesu

Jostain syystä kanistereihin ei saa tankata

Huoltoasemalla suihkut, vessat ja moskeija. Kaikki tarpeet hoituu yhdellä pysähdyksellä

Autokoulu

Kevyttä jumitusta. Saavuimme lopulta pieneen kalastajakylään, jonka jälkeen näkyi olevan lentämiseen soveltuvia dyyneja. Autolla ei päässyt perille saakka, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kävellä rantadyyneille. Alamäkiosuus meni iloisin mielin, mutta ylämäkiosuudella, pehmeässä hiekassa tarpoessa kaipaili sitä hiihtohissiä, joka meillä päin rakennetaan kaikkiin lantatunkiota korkeampiin mäkiin. Dyynin päällä tuuli oli yli kuutta metriä, joten aloimme valmistautumaan lentoon lähtöön. Tuulen suunta oli sopiva ja voimakkuus hyvä, joten siipi ylös. Siipi nousi hyvin ylös ja pysyi lentotilassa, mutta rinteen reunaa lähestyessä ei tuntunut painetta nivusissa nosteen merkiksi. Päätin kuitenkin kokeilla, koska periaatteessa rinteen pitäisi kantaa tuulen suunnan ja voimakkuuden perusteella. Lopputuloksena oli kuitenkin onneton liuku rannalle, mutta olimpahan sitten kuitenkin jo puolivälissä matkaa autolle. Vesku ja Tapio jäivät odottelemaan tilanteen kehittymistä ja päätimpä käyttää sen ajan maakäsittelykikkailuun sekä hiekkojen tyhjäämiseen liitimen sisältä, jota oli ehkä pari kourallista kaikkiaan kertyneenä. Veskun ja Tapion tultua ei keli ollut kehittynyt yhtään paremmaksi, mutta kaipa sitä voi kutsua lentopäiväksi, jos ehtii istua valjaisiin ennen maahan tulemista. Autolle tullessa alkoikin jo tihuuttaa vettä taivaalta, joten enempää ei olisi voinutkaan odotella kelin kehittymistä. Tapio lähti autolla reippaasti liikenteeseen ja matka katkesi 5 metrin jälkeen, kun oltiin hiekassa jumissa. Peruuttaenkaan ei montaa senttiä päästy ja täytyi todeta, jotta kiinni jäätiin kuin täi tervaan. Tapio lähti kysymään apua kalastajakylästä ja itse kävin kysymässä lapiota läheisestä pikkumökistä. Pikkumökissä majaili kaksi miestä, joista toinen pahoitteli ettei heillä ollut lapiota, koska ovat merivoimissa ja koppero on vartioasema. Itse kun olin armeijassa, niin mihin tahansa mentiinkin, piti lapio olla mukana ja hätinä lomille pääsi ilman lapiota. Eipä siellä kyllä näkynyt airoja tai pelastusrenkaitakaan, mitä voisi olettaa merivoimissa lapion korvikkeeksi, ihme armeija Marokossa. Tapio sai kuitenkin kalastajakylästä kaksi merituulen raatelemaa rimpulaa, joista toinen vakuutti toisen olevan ekspertti. Siinä sitten jumpattiin auton kanssa tovi jos toinenkin ja väki lisääntyi, jolloin saatiin autokin takaisin kovemmalle maalle. Hiestä ja sateesta märkänä suuntasimme hotellia kohden auton lasit huurussa, kuin Titanicelokuvassa konsanaan, nyt vaan autossa ei ollut Dicaprion Leksaa.

Venes jos toinenkin

Löntystä ja lennä

Siinä se lepää

Vähän kertyny hiekkaa siiven sisään

Makumatka. Matkalla pysähdyimme pikkukylän basaarille syömään lämmikkeeksi keittoa ja grillatut kanapatongit. Oli uskomattoman hyvä tunne, kun sateen kastelemana lämmin keitto sai aikaan lämpimän aallon rintaa pitkin. Matkaa jatkettuamme teimme toisen pysähdyksen vielä Tiznitiin munkkirinkuloille. Tiznitin basaarialueella haahuillessa törmäsimme ruokakojuun, missä myytiin keitettyjä etanoita. Hetken seurasimme sivusta, että mikä on toimintatapa etanakojulla. Myyjä kauhaisi keittovettä kuppiin ja porukka joi sitä kuin teetä. Jotkut saivat myös kourallisen verran etanoita kulhoon ja etana kaivettiin coctailtikulla kotilostaan sekä heitettiin huiviin. Pakkohan niitä etanoita oli maistaa, kun koko setti oli 50 senttiä ja Suomessa ei varmaan olisi riittänyt edes 50 euroa samaan settiin. Näiden alkupalojen jälkeen oli taas hyvä suunnata hotellille syömään sekä tekemään suunnitelmia huomiselle. Eihän tänään kummosta tiimaa ilmassa tullut, mutta tähän mennessä joka päivänä on joku meistä ollut ilmassa ja tänään koettiin lisäksi uusi lentopaikka.