2. varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 10.

Hattivattiveikkaus. Ajanvietteenä ajaessa meillä on ollut hattivattiveikkaus. Ensin määritellään matka ja veikataan matkalla esiintyvien hattivattien lukumäärä. Veikatun lukumäärän voi tuplata ennen veikatun määrän täyteen tulemista. Mikäli kaikki arvaa väärin, niin veikataan montako hattivattia esiintyy tietyssä paikassa. Vain tiestä 50 metrin säteellä olevat hattivatit lasketaan. Epäselvistä tapauksista voidaan ottaa yksi yhteisesti sovittu optiovatti, joka voidaan laskea lopuksi, jos jää yhtä vaille. Peli on lisännyt huomattavasti liikenneturvallisuuttakin, koska ennen kisaa hurautettiin hattivattikylien läpi huomattavasti reippaammin ja nyt madellaan, että kaikki hattivatit tulee bongattua. Aamulla lähdimme Nigelin paikkaan, jossa tuuli liiaksi. Tämän jälkeen tarkastimme rantadyynin lähellä olevan nurtsirinteen, koska ennusteiden mukaan aamusta oli vielä lennettävää ja iltapäivästä tuulisi taas jo liikaa. Saavuttuamme oli tuuli liian kovaa, joten odottelimme tuulen asettumista ennusteiden mukaiseksi. Tuuli tyyntyikin, mutta tuuli tyyntyi kerrasta liian heikoksi. Päätimme käydä katsomassa uudestaan Nigelin paikassa, josko tuuli olisi tyyntynyt siellä sopivakai, mutta ei ollut. Viimeisenä mahdollisuutena oli Aglou, jossa oli monena päivänä tullut lennettävää.

Laskuvesi aamusta

Oppilaskeli. Agloun rannalle tultuamme oli tuuli vielä heikkoa. Paikalla oli lähinnä oppilaita, jotka ottivat possuliukuja loivalla rinteellä sekä maakäsittelivät harjanteen päällä. Merellä alkoi näkymään merkkejä tuulen voimistumisesta ja otin omat varusteet esiin maakäsittelyä varten. Kohta saatuani siiven ylös alkoi väkeä starttailemaan ja nippa nappa nousivat vähitellen ylöspäin. Maakäsitellessä olisi koko ajan tehnyt mieli startata, mutta Veskulla sekä Tapiolla oli ajatuksena ottaa muutama tandemlento, joten vielä ei voinut lähteä. Kohta Tapio jo huikkikin radiolla, että missä menee avustaja, joten siipi alas ja ruusulle, jotta tilaisuuden tullen on kaikki valmiina lentoon lähtöä varten. Vesku starttasi tandemilla Tapio kyydissään sinkkusiipien sekaan ja korkoja saatuaan riittävästi palasivat laskuun starttipaikalle. Laskuun tullessa oli tuuli kiihtynyt niin kovaksi, että toista lentoa oli turha haaveillakkaan. Lennettävän keli-ikkuna oli noin 15 minuuttia liian tyynestä liian voimakkaaseen. Matalassa päässä pukattiin vielä oppilaita loivaan rinteeseen, mutta kohta jo näkyikin, kuinka joku oppilas meni tuulen riepoteltavana pitkän matkan maata pitkin raahautuen.  Yllättävän kovaan keliin laittoivat vielä oppilaita ilmaan, niin kai niitä heroja maailmalle hierotaan.

UV-tiimaa siiville

Oppilaan juoksuharjoittelua

Terassitreenit. Hotellille saavuttuamme kurvasi parin päivän takainen tuttavuus Ahmed mopolla kännissä kuin käki paikalle. Taas Ali Babat raikasivat ja kättelyt eivät riittäneet, vaan mentiin ranskalaisittain poskisuudelmin. Hotellin sisälle päästyä oli edessä jälleen hiekan tyhjäys siivestä ja valjaista painon minimoimiseksi paluulentoa varten. Hiekkojen tyhjäyksen jälkeen alkoi taas puntarirumba laukkujen kanssa, että mitä laittaa kumpaanko laukkuun. Tullessa oli molemmat laukut vajaita, joten vehkeiden pakkaaminen meni melko kivuttomasti. Pakkailujen jälkeen veimme auton siivottavaksi läheiselle huoltoasemalle. Auton sisä- sekä ulkoputsaus oli yhteensä viisi euroa, liekö tuolla hinnalla saa Suomessa muuta kuin renkaiden pesun. Autoa hakiessa huoltoaseman mekaanikko kysyi, että haluaisimmeko ostaa häneltä hasista. Oli näköjään täyden palvelun huoltoasema. Edellisellä kerralla kukkaa oli tarjolla joka väliin, mutta tällä reissulla tuo tarjous oli vasta toinen. Ensimmäinen tarjous oli parkkivahti Filipiltä, joka kutsui meitä kylään. Olimme lähdössä parkkipaikalta, niin Filip tuli vielä koputtelemaan ikkunaan ja kysyi, että haluammeko polttaa hasista. Palautimme myös Damienille lainassa olleen tandemsiiven ja moikkailimme reissun päätteeksi. Huomenna onkin sitten ohjelmassa paluu Suomen kevääseen. Tapio kuuli jossain vaiheessa reissua, että Suomessa on satanut lunta, jonka jälkeen Tapion on murehtinut, jotta kuinkahan se kotoväki on pärjännyt kinosten keskellä ja onkohan kukaan päässyt sinne tekemään lumitöitä.

Hiekkasulkeiset

Vielä mahtuisi jotain kyytiin

Kuu kumossa

Marokkolainen Harrikan merkki?

Hillitön myräkkätuuli, joka aiheuttaa välillä sähkökatkoksia ja ainut varmistus on jamppa joka pitää tikkaiden yläpäähän menevästä narusta kiinni

2. varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 9.

Aamulla otti hietaan. Italialaiset eivät olleet paria päivää pidempään, joten suihkuvedestä ei tullutkaan isompaa ongelmaa. Tämän hotellin omistajat eivät taida hotellin pidosta juurikaan tietää, tosin en kyllä minäkään, mutta alaovella ei ole mitään summeria mitä soittaa, mikäli haluaisi  mahdollista majapaikkaa myöhempään saapuessa ovien ollessa kiinni. Eilen alaovella koputteli lähes kymmenen potentiaalista asiakasta, mutta menivät sitten naapuriin, kun meidän hotellin ovet olivat lukossa, eikä meidän ranska taipunut asiaa heille selittämään. Ruokia on myös saanut odotella, eikä aina ole tiennyt mitä ruokaa on tulossa. Ruuat ovat olleet ihan hyviä, mutta kyllä Damien vei voiton edellisvuoden sapuskoillaan. Aamupalan jälkeen käytiin Tapion kanssa kattoterassilla tyhjäämässä liitimen sisuksista puolisaharaa, jotta ei tarvitse yrittää lentää hiekkasäkillä. Valjaitakin yritin ravistella kaikin päin, että saa sieltäkin todennäköiset hiekat pois. Auton jalkatila näyttää siltä, että autossa voisi viettää rantabileitä. Hiekkaoperaation jälkeen olimme lähdössä hotellilta lentämään, kun "ravintolapäällikkö" kertoo tuulen olevan ennusteiden mukaan liian voimakasta lentämiseen. Päätimme kuitenkin käydä Agloussa rantadyynin kautta. Rantadyynillä tuulen suunta oli väärä ja Agloussa tuuli liikaa, joten suuntasimme Tiznitiin.

Marokkolainen Westend

Narsistista porukkaa, kilvan huutivat mää

Vietiin kuin turistia narussa. Saavuimme Tiznitiin ja ajoimme auton parkkiin basaarialueen kylkeen. Basaarialuetta on tullut kierrettyä jo moneen kertaan, joten päätimme lähteä haahuilemaan muualle päin kaupunkia. Basaarien vierestä löytyi toinen basaarien tyylinen alue, jossa oli enemmän ruoka ja herkkupuolta. Kiertelimme hetken ja päädyimme grilliosioon, jossa oli tarjolla jotain papujuttua ja jotain mistä ei ollut mitään hajuakaan mitä se oli. Tapion kanssa tilattiin papujutut ja Vesa tilasi ihmeannoksen, joka muistutti jotain keitettyjen sisäelinten tapaista. Olishan siinä ollut tarjolla peruna-vihannesjuttua, joka näytti ihan normaalilta ruualta, mutta jostain syystä kukaan meistä ei päätynyt siihen vaihtoehtoon. Siinä syödessä katselin ympäristöä, joka ei ollut todellakaan siisteimmästä päästä ja syödessä mietin, että kahden tunnin kuluttua lentää tavaraa molemmistä päistä, mutta ihme kyllä ei lentänytkään. Jatkoimme kiertelyä ja pistäydyimme Nepalissa teellä ennen autolle menoa. Autolle päästyämme yritimme luistaa viiden dirhamin parkkimaksusta, mutta huonolla menestyksellä. Siinä samassa joku berberivaari esittäytyi Mohammediksi ja kertoi kuinka saavuimme hyvään aikaan, sillä berberit tulevat kerran vuodessa Tiznitiin myymään tekemänsä hopeakorut ja ostamaan tarvikkeita. Tämä hattivatti oli valmis opastamaan meidät paikalle, sillä paikkaa olisi vaikea selittää. Samalla myös kyseinen mies halusi esitellä meille Medinan vanhaa osaa. Päätimme lähteä tämän berberimiehen matkaan, josta alkoi samanlainen turistivedätys, mitä Tangerissa harrastetaan. Seurasimme autollamme tuota mopoilevaa berberiä toiselle puolelle Vanhaa Medinaa. Pysäköimme auton kadun varteen ja lähdimme katselemaan vanhaa moskeijaa sokkeloisten pikkukatujen käpi. Pikkukatuja pitkin menemällä saatiin aikaiseksi vaikutelma, että kohde olisi vaikeasti löydettävissä, mutta sivukaduille vilkaistessa vilahti aina välillä isompi tuttu pääkatu, jota olimme tallustelleet jo useampana kertana. Moskeijan jälkeen lähdimme jatkamaan pikkukatujen kiertelyä päätyen auton lähelle tähän berberikorujen esittelypaikkaan, joka oli yllätys yllätys kyseisen sankarin perheen omistuksessa ja tämä mopoileva berberi kertoi tekevänsä työkseen hopeakoruja. Kauppoihin emme päässeet teetarjoiluista huolimatta ja kierros jatkui  autollamme Daavidintalolle. Oppaamme ohjasi meidät hätinä auton levyiselle kenkäkaduksi nimetylle kadulle, josta päädyimme basaarialueen isolle parkkipaikalle, jonne olisi ollut kyllä parempikin reitti tiedossa. Jätimme auton jälleen parkkiin ja päädyimme jälleen korupajaan, jonka omistaja oli yllättäen oppaamme tuttu. Nyt tutusta kuviosta puuttui enää oppaan pyytämä maksu vaivannäöstä, joka nousi esiin siinä vaiheessa, kun emme tehneet ostoksia toisessakaan korupajassa ja veimme hattivattiopastamme takaisin. Pyyntönä oli jokaiselta meiltä erikseen 15 dirhamia käyttämiinsä mopon bensoihin.

Mausteita, hedelmiä, vihanneksia ja karkkia

Lihatiski

Hopeata

Nukkuvatti

Tanko poikittain merkkinä, että kauppa on kiinni

Nepalissa teellä

Paloasema

Vanhin moskeija

Marokkolaisia kipukoukkuja

Löytyyköhän tuohon enää suodattimia?

Keli päällänsä. Saavuttuamme takaisin Aglouhin, oli tuuli tyyntynyt ja siipiä oli ilmassa. Vehkeet levälleen ja startin valmistelut käyntiin vielä kun keli oli lennettävää. Merellä näkyi vaahtopäitä, mutta penkereellä tuuli oli vielä hyvin startattavissa. 200 metriin noustessa oli tuuli sen verta kovaa, että etenemiseen tarvittiin jo speedin polkemista, enkä uskaltanut antaa nousta enää korkeammalle, vaikka korkeutta olisi ollut vielä lisääkin tarjolla. Ajatuksena oli käydä niemekkeen mutkassa kääntymässä, mutta käännyin kuitenkin aiemmin, koska mutka oli kuppimainen ja helposti olisi kerännyt sinne liian paljon tuulta nosteeksi. Seuraava käännepiste olikin jälleen matalassa päässä ja sinne päästyäni näkyi suurin osa väestä tulleen jo laskuun, varsinkin alas rannalle. Oletin tuulen kiihtyneen liiaksi varsinaisella starttipaikalla, joten päätin sorvata muiden perään rannalle. Rannalle laskeutumisessa oli haastetta, kun rantakin kantoi ja vesiraja oli suhteellisen lähellä. Tiputtelin korkoja reilummilla vinkkareilla loivan rinteen päällä ja sitten hakemaan omaa paikkaa rantakaistaleelta. Jäin vielä laskun jälkeen rannalle maakäsittelemään, kun tuuli sen hyvin mahdollisti. Aina mennessäni loivan rinteen luo, niin välittömästi reisiremmit antoivat painetta ja jalat pyrkivät irtoamaan maasta. Parinkymmenen minuutin lennon jälkeen toiset samanlaiset maakäsittelyä, hyvä päivä jälleen.

Taitavat syödä illalla sinisimpukoota

2. varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 8.

Aikainen mato ehkä eniten lentää. Suunnitelmana oli lentää tänään Plage Blanchella, joka on kuulemma muutaman kymmenen kilometrin pituinen dyyni Saharan lähellä. Kunnianhimoinen suunnitelma oli olla aamupalalla jo klo 7.30 ja liikenteessä kahdeksalta. Aikataulu melkein piti ja olimme liikenteessä klo 8.20 dyynikaistaletta. Ajelimme pienen vuoriston läpi aamutuimaan ja vuorten jälkeen alkoi tulla vastaan väkeä pitkissä letkoissa. Ilmeisesti lähellä olevan kaupungin, Guelminin väki viettää sunnuntaipäiviä perheineen piknikillä lähimetsikön puistoalueilla, koska illasta oli sama rumba vastassa ja väkeä oli vielä metsikössä perheineen. Guelmin on alueensa isoin kaupunki ja Sahara on siellä kovassa mainostuksessa. Guelminia ilmeisesti kutsutaan myös Saharan portiksi, ainakin paikallisten mukaan. Tie rantadyyneille kääntyi vähän ennen Guelminia ja rannalle päästyä piti etsiä vielä reitti penkereen ylös sekä sieltä sopiva starttipaikka. Reitti ylös löytyi helposti, mutta penkereen reunalle pääsy autolla olikin asia erikseen. Kunnon tietä ei juurikaan erottunut ja välistä piti vähän arvaillakkin missä tie ehkä menee. Tulipa sitä ajettua ilmeisesti jonkun pihamaankin läpi ja jokunen kameliparvikin tuli bongattua matkan varrelta. Lopulta kuitenkin saavutimme määränpäämme ja pääsimme dyynin luokse.

Tämän päivän aamupalaa

Silta tehty valmiiksi, mikäli sateet vie nykyisen

Joku eristetty linnake harjanteella

Joen ylityspaikka

Pikkukameli

Hikinen homma. Dyyneille saapuessa oli tuuli kohtalaista, mutta hieman sivusta. Myöhemmin iltapäivästä oli ennustettu sadetta ja saderintama näkyikin kauempana pohjoisessa. Kun valmistautumiset oli saatu päätökseen ja hetken maakäsittelyn jälkeen lähestyin rinteen reunaa testatakseni, että tuntuuko nostetta. Rinteen reunaa lähestyessä reisiremmit antoivat painetta nosteen merkiksi, mutta tuulen suunta arvellutti kuitenkin. Kello oli jo iltapäivän puolella, joten päätin tässä vaiheessa riskeerata ja kokeilla rinteen kantamista. Lopputulos oli pidennetty liuku, sillä pieniä hajanaisia nosteita löytyi, mutta ei riittävän voimakkaita pidempään ilmassa pysymiseen. Rinteen etumaastossa oli paljon pieniä dyynejä, jotka rikkoivat tuulta alhaalla ja aiheuttivat pientä turbulenttia, jonka vuoksi tuulesta alhaalla ei ollut apua takaisin ylös siirtymisessä. Siipi ruusulle ja tarpomaan hiekassa takaisin ylöspäin reilussa parinkymmen asteen lämmössä. Ylös päästyä hiestä märkänä ja kaikkensa antaneena ei jaksanutkaan enää ajatella lentämistä. Uskoa ei kelin parantumiseen ollut, joten päätin pakkailla tavarat, kun Vesa ja Tapio vielä odottelivat mitä tuleman pitää. Odotellessa pidimme evästauon ja sinä aikana tuuli oli kääntynyt parempaan suuntaan sekä hieman voimistunutkin. Vesku sekä Tapio starttasivat ja Tapiolla lopputuloksena oli hieman pidempi liuku alas, kun Vesku sai nosteista kiinni pysyen ilmassa. Vesku kurvaili tovin pariinkin otteeseen tullen molemmilla kerroilla laskuun rinteen päälle. Korkoja ei Veskullakaan juuri ollut ja lennon aikana sai olla tarkkana koko ajan. Saatuamme pakattua auton, alkoi taivaalta piskottelemaan kevyttä sadetta, joten Veskun sekä Tapion startit osuivat viimetippaan.

Selkeä ehkätie

Rantapenkerestä

Jätin jälkeni dyyniin

Kolme turistia

Matkaseuraa. Lähdimme ajelemaan takaisin kotikylää kohti. Matkalla oli rekka tien vieressä ja asfalttisoturi viittoili pysähtymään. Vesku pysäytti auton ja kohta kyytiin hyppäsikin pariskunta pienen lapsen kanssa ilman yhteistä kieltä, jotka tukiviittomien säestyksellä yksittäisten sanojen jälkeen lupasimme viedä Guelminiin. Kaupunkiin päästyämme ja kyytiläiset tipautettua heidän toivomaansa paikkaan, jäimme itsekkin pyörimään kaupungille ennen matkan jatkamista. Aikamme basaarikadulla pyörittyämme ja hattaraa syötyämme lähdimme jatkamaan matkaa Sidi Ifnin kautta hotellille. Sidi Ifnissä oli jälleen markkinapäivä ja ehdimme käymään torilla vielä valoisan aikaankin. Torilla näkyi jälleen kaikenlaista kauppiasta ja sitä ei voi kuin ihmetellä, että mitä kaikkea torikauppiailla on valikoimassaan, saatika väki vielä näyttää ostavankin niitä. Hotellille päästyämme menikin loppuilta hotellilla ja loppuajan kuvioita suunnitellessa. Tänään oli Agloussa ollut väki lentämässä ja siellä olisi saanut paremmin tiimaa, mutta oli kuitenkin mukava käydä kokeilemassa tämänkin päiväistä lentopaikkaa. Olisiko tuo nyt sitten ollut uusi sulka kypärään kuitenkin ja ehkäpä jollain toisella reissulla pääsee kiskaisemaan matkalentoa a'la Marokko?

Välillä tulee vastaan tämmösiä autoja ja lava on täynnä ihmisiä

Guelminissa oli tällänen teksti, joka pätee hyvin liikenteessä

Onko tämä nyt sitten avokanakauppa

Kammesta veivattiin tehoja hattarakoneeseen

2. varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 7.

Paljastuipas. Aamupalan jälkeen tehtiin lähtöä liikenteeseen. Koko viikon olen ihmetellyt, että mikä tarkoitus on reilun nyrkin kokoisella kivellä hotellimme edessä. Arvailin sen olevan jokin maan tapoihin kuuluva parkkipaikan varaustapa. Nyt kuitenkin tänä aamuna kiven merkitys paljastui, kun kiven kohtaan oli parkkeerattu fillari ja kivi oli toisen polkuimen alla, että pyörä pysyy pystyssä ilman seisontajalkaa. Toimiihan se samalla toki paikan varauksenakin. Edellisenä päivänä ennusteet lupailivat keliä harjanteen päälle, joten suuntasimme kohti nyppylää.

Remonttireiskojen turvaköysi

Köyden toisesta päästä löytyi tikkaat

Seisontatukipatentti

Antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Päästyämme harjanteen päälle oli väki vähissä. Yleensä kelipäivänä starttipaikka kuhisi väkeä. Tuuli oli vielä voimakasta, mutta ennusteet antoivat ymmärtää sen laantuvan. Muutamat aiemmilta päiviltä tutut pilotit tekivät lähtöä ja parin muun pilotin kanssa jäimme odottelemaan tuulen tyyntymistä. Aamusta rantadyynillä näkyi kaksi siipeä kikkailemassa, mutta kikkailu loppui kuitenkin parinkymmenen minuutin jälkeen, joten tuuli näytti tyyntyneen jo rannalla. Odotellessa pari pilottia kävivät tekemässä pienet pyrähdykset taivaalla tullen muutaman minuutin kuluttua laskuun starttipaikalle. Korkeutta näkyi tulevan todella nopeasti ja topparin tekeminen näytti olevan työlästä, koska rinne kantoi turhankin hyvin kovan tuulen vuoksi. Aloimme toiveikkaana valmistautumaan lentoa varten ja valmistelujen yhteidessä Tapio huomasi yhden punoksen suojakuoren nirhautuneen rikki, jonka Tapio paikkasi enemmän tai vähemmän oikeaoppisesti teipillä. Tuuli ei kuitenkaan lähtenyt rauhoittumaan enempää ja merellä oli vielä suuria tummia alueita, jotka kertoivat voimakkaasta tuulesta ja siitä, että tuuli ei tulisi hetkeen laskevan ylhäälläkään. Päätimme suunnata Aglouhin toivoen, ettei tuuli olisi siellä liian voimakasta lentämiseen. Lähestyessämme Aglouta näkyi taivaalla kymmenittäin siipiä, eli lentokeli oli nyt  ihan täysillä päällänsä. Auto parkkiin ja starttivalmistelut uudelleen käyntiin, ettei lentokeliä hukkaantuisi. Tuuli oli juuri sopiva ja rantapenkka kantoi hyvin, välillä sai olla vain paikallaan pienillä jarruilla ja variometri piipitti sulosointujaan ilmoille. Puolen tunnin kuluttua Veskua ei näkynyt enää rannan korkeassa päässä, niimpä kysyin missä Vesku menee? Vesku kuittasi olevansa starttipaikan päällä, jolloin kysäisin aikooko mennä laskuun? Vastaus oli ettei ihan vielä ja siinä vaiheessa bongasin Veskun liitimen, joka oli matkalla starttipaikalta vielä edemmäksi. Meillähän ei ole kisaa käynnissä, mutta jostain syystä päivän jälkipuinnit menevät siihen, että kuka kävi korkeimmalla, lensi pisimpään tai pidemmälle. Suuntasin Veskun perään ja Vesku näytti selkeästi aikovansa käydä salaa muita pidemmällä. Eteläinen pääty rannasta oli matalampaa ja siten lentokorotkin ovat heikompia pohjoispäätyyn verrattuna. Rantarinteeseen tulee myös etelämmässä katkokohta, joka täytyy ylittää päästäkseen rakennusten eteen, josta saa uudelleen nostetta. Arvelin Veskun käyneen siinä kohtaa, missä ensimmäinen rantapenkka loppuu ja kurvasin siitä kohtaa takaisin kohti starttipaikkaa tyytyväisenä. Siivet ilmassa vähenivät ja merelle alkoi muodostua vaahtopäitä, joten katsoin varmemmaksi tulla laskuun, vaikka vielä ei tarvinnutkaan edes käyttää speediä. Topparin tekemisessä ei ollut haastetta tuossa tuulessa ja se oikeastaan helpotti topparin tekemistä pienentämällä maanopeutta. Vesku ja Tapio tulivat myös laskuun ja koska tuuli alkoi voimistua, niin pakkasimme varusteet autoon. Emme kuitenkaan tehneet kiirettä pois lähtemisen kanssa ja eiliseltä lentopaikalta tullut tuttavuus tuli juttelemaan kanssamme, kun hänen kuvamateriaaliin oli tarttunut myös meidän lentämistä.  Siinä lorviessamme tuulikin alkoi vähän tyyntyä ja porukka jälleen alkoi maakäsittellä siivillänsä. Väki rupesi starttailemaan yksi toisensa jälkeen ja siinä vaiheessa keksimme hoitaa taas pari Veskun tandemlentoa pois alta, kun kerran keli näytti taas jatkuvan. Noiden parin tandemlennon jälkeen lähdimmekin päivän lentokiintiön täytyttyä kohti hotellia. Matkalla pysähdyimme vielä haukkaamaan purtavaa rantakahvilassa ja leikittiin hetken turisteja.

Släkki ylästartilla

Turistihoukuttimia

Juniorijaosto treenaa

Biitsikahvilassa

2. varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 6.

Valmiiseen pöytään. Aamulla herätyksen soidessa kahdeksan aikaan, ei kuulunut suihkuruletin pyörivän, joten liekö muutkin suunnitelleet suihkukäynnit illalle? Toimivan suihkutaktiikan luomiseen taitaa mennä seuraavat pari päivää. Aamupalalle mentäessä saimmekin mennä valmiiksi katettuun pöytään, kun yleensä on saanut odotella reilun tovin aamupalaa. Liekö sitten pidetty sen verta kovaa meteliä, että meidän herääminen oli huomattu ja osattu odottaa aamupalalle saapuvaksi. Aamupalalla näytti olevan Italialaisetkin, joten illasta veikkaisin olevan suihkuruletin käynnissä. Italialaiset aikoivat mennä rantadyyneille, joten luultavasti siellä on ripakopallinen muitakin ja sitten tulee ahdasta. Koska tuuli oli ennusteiden mukaan liian reipasta harjanteen päälle, niin se oli poissa pelistä ja parhaat mahdollisuudet lentämiseen oli meren rannalla. Päätimme lähteä eri paikkaan kuin sapasmaan väki, paikkaan jossa edellisellä reissulla kävimme lentämässä reissun ekan lennon.

Kotikadulla oli rauhallinen aamu

Se lentää ketä ehtii. Päästyämme lentopaikalle, oli ilmassa yksi siipi ja muutama varjoliitopilotti tarkkailemassa keliä. Tuuli oli reipasta ja tuli hieman rannan myötäisesti, mutta ei kuitenkaan liiaksi. Aikamme seurattua tilannetta, alkoi Vesa valmistautumaan lentoon lähtöön. Tuuli oli selkeästi voimakasta, kun ilmassa ollut pilotti lähti toiseen lentoonsa rannalta, kiiveten rinnettä nostoaluetta kohti liidin lentotilassa. Vesku kuitenkin ponkaisi taivaalle penkereen ylhäältä ja kohta Vesku jo kikkaili ilmassa. Toinen pilotti näytti tulevan kohta rannalle laskuun kerien ja kierien tuulen tempaisten liidintä taaksepäin kuoletuksen aikana. Kiivettyään ylös, kertoi tuo pilotti tuulen kiihtyneen liiaksi hänen siivelleen. Vesku kuitenkin jatkoi kikkailujaan ja laskeutui lopulta myös rannalle. Muut pilotit luovuttivat ja lähtivät pois rannalta todeten tuulen liian kovaksi. Dyynipaikka näkyi meidän lentopaikalta, ja välillä dyyniä tarkkaillessa näkyi siipiä olevan ylhäällä tehden pieniä pyrähdyksiä ilmassa. Päätimme lähteä käymään dyynipaikassa pyörähtämässä kotimatkan varrella. Lähtiessämme ajamaan pois lentopaikalta pientä heikkokuntoista kivitietä, tuli vastaan letkassa ripakopallinen autoja. Tie oli sen verta kapea, että mäki oli pakko peruutella alas risteykseen saakka, jossa oli tilaa ohitukseen. 

Lentääkkö vai eikö lentää

Vesku kurvailee

Tuulen viemää. Dyyneille tultuamme, tekivät viimeisetkin jo lähtöä ja tuulen suunta vaikutti olevan sen verta pielessä, että dyyni ei kanna riittävästi. Aikamme dyynillä haahuiltuamme päätimme mennä takaisin aiempaan paikkaan, sillä nyt siellä näkyi olevan useampi siipi ilmassa. Päästyämme takaisin aamuiseen paikkaan, oli ilmassa pikkusiipiä ja acrosiipiä. Tuuli oli edelleen voimakasta, joten normisiivillä ei ollut asiaa ilmaan. Tapio kyllä kokeili, mutta kohtalo oli sama, mitä monella muulla jonkin ajan kuluttua, tuuli vei miestä kuin märkää lapasta kuivausrummussa. Joku oli matkassa flipflopeille ja mahtoi tuntua varpaiden välissä mukavalta, kun juoksi pusikossa tuulen tarttuessa siipeen turhan voimakkaasti. Pikkuhiljaa väki väheni ja lopulta  mekin lähdimme kohti hotellia.

Tandemtuulimittaus

Marokkolaiset lentokengät

Ilmeisesti dyynipaikassa ei saisi lentää

Kotiseutukierros. Hotellille tultua teimme turistikierroksen kotikylässämme ennen ruokaa. Myös kotikylästä löytyi munkkipiste, joka täytyi testata heti. Kotikylän munkit eivät kyllä yhtään hävinneet Tiznitin munkeille ja nyt ei tarvitse enää lähteä naapurikaupunkiin syömään munkkeja. Munkkirinkuloiden jälkeen seurasimme paikallisen puusepän töitä ja juttuihin tuli Ali Baba juttujen saattelemana joku Ahmed. Jos saisin jokaisesta Ali Baba-jutusta munkin, niin viikossa olisi diabetes hankittu. Ahmed kertoi kuinka Jimi Hendrix oli ollut joskus Mirleftissä viettämässä rokkarielämää hippityyliin. Ahmed oli joku paikallinen kiinteistömoguli, joka omisti muun muassa hotellikiinteistömmekin. Kovasti selitti missä sen toimisto on ja toivotteli tulemaan juttusille jos tarvitaan huoneistoa. Eipä Ahmed tainnut tajuta, että jututti persaukisia varjoliitäjiä. Jatkoimme kyläkierroksen loppuun, jonka jälkeen menimme syömään hotellille. Italialaisia ei jostain syystä näkynyt ja ilta hotellilla oli rauhallinen, eikä suihkuruletti pyörähtänyt illallakaan käyntiin. Ehkäpä suihkuveden loppuminen säikäytti ne, eivätkä uskalla enää käydä hotellilla suihkussa? Tähän mennessä ei päivääkään, etteikö joku ole lentänyt. Tänään oli pikkusiipien keli, mutta huomiselle on luvattu hyvää lentokeliä harjanteelle, ehkäpä huomenna se kolmio?

Kotikylän munkkipiste

Varjoliitoapteekki?

Hattivatti

Viikon duunit

Aurinko, kuu ja tähti