Flying Viking: Varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 9.

Kohti tuntematonta. Tälle päivälle ennusteet eivät luvanneet lennettävää, sillä tuuli näytti tulevan etelästä. Vesa ja Tapio olivat tutkailleet jo edellisenä iltana googlemapsia ja maastot näyttivät mapsissa suotuisilta etelätuulelle, mutta Damienin mukaan ei lentäminen siellä olisi mahdollista. Nyt aamulla Vesan ja Tapion usko oli kovaa lentomahdollisuuteen ja suuntasimme Dacian keulan kohti etelää. Ajoimme aikamme rantatietä ja sukelsimme nyppyläharjanteiden sekaan. Päästyämme eteläharjanteiden puolelle, rupesimme katselemaan, että mistähän menisi tie harjanteiden laelle. Kokeilimme kaikenlaisia pikkuteitäkin, niitäkin mitä ei googlemapsin mukaan edes ollutkaan olemassa, mutta harjanteille emme päässeet teitä pitkin. Toisena havaintona oli, että rinteet olivat usein täynnä kaktuksia, joten räpsy väärässä paikassa voisi olla karvaan pisteliäs kokemus. Tämänpäiväisen kokemuksen myötä olen taipuvainen uskomaan, että jos paikallinen kertoo, ettei jossain voi lentää, niin siellä ei voi lentää, vaikka olisi uskoa siirtää vuoria.

Peili voi vähän roikkuakkin, kunhan ei ole vinkkarit rutus.

Mitä sitä vanhaa korjaamaan, kun voi tehdä viereen uuden.

Isoveli valvoo. Täällä on jännä tapa, että isompaan kaupunkiin tullessa, on melko usein kaupungin "porteilla" poliisi odottelemassa piikkimattoineen ja esittää muutaman kysymyksen ennen eteenpäin päästämistä. Muutoin poliiseja ei oikein näykkään katukuvassa, mutta muutaman tutkaratsian olemme nähneet ajellessamme. Toivottavasti meille jää täkäläinen sakotuskäytäntö epäselväksi. Tänään päädyimme "vuoristoteiltä" meren rannalle paikkaan, joka kuullosti sanottuna plaans plaansilta tai last pants. Saavuimme parkkipaikalle, jonka viereisen rakennuksen muurissa luki Royal Marine ja pihamaalla oli kovasti haukkumisesta tykkäävä koira. Olisiko ollut jokin paikallinen Rotaryklubi? Kovasti taisivat olla sisäänpäin lämpeävää väkeä, kun eivät vilkuttaneet takaisin, vaikka kahden miehen voimin seurasivat meidän tekemisiä. Nyppylöiden keskellä tosin oli paljon ystävällisempää väkeä. Eräskin olisi kutsunut meidät syömään, juomaan teetä ja viettämään iltaa, mutta ei ihan näin tienvarsitutustumisella vielä lähdetty tuonne bestisosaston puolelle, lupailimme palailla asiaan myöhemmin.

Jokiuomien varrelta löytyy edellytyksiä viljellä maata.

Aasien avulla kyntämässä.

Paikallinen Westendi? Lähdimme jatkamaan matkaa eteenpäin aikomuksena kartoittaa lentomahdollisuutta edempää rannikolta. Päädyimme ehkätietä valtavan aidatun alueen luokse, jonne oli sisäänkäyntien luokse rakennettu valtavat portit. Muurin toisella puolella näytti olevan isoja halleja korkeine liukuovineen, joten ajattelimme omistajan olevan jonkin sortin lentokone/ilmailumies. Mietimme jo tovin, että olisimme käyneet koputtelemassa porteilla, että olisiko omistaja kiinnostunut varjoliitämisestä, kun lähtisi hyvä rinne ihan muurin edestä, mutta näytti niin hiljaiselta tontilla, jotta jäi tekemättä. Illalla Damien kertoi, että olisi kuulemma ollut merivoimien sotilastukikohta, joten ehkä parempi jotta ei koluuteltu portteja. Päädyimme kuitenkin lopulta rannalle mittaamaan tuulta, joka ei ollut kuitenkaan lentämiseen riittävän voimakasta. Auringon alettua laskemaan lähdimmekin takaisin kotikylään. Ihan hauska päivä, vaikka ei päästykään lentämään.