Varjoliitoreissu Marokkoon, päivä 4.

Rutiinit luovat turvaa. Aamun perinteiset rutiinit hoidettua selvisi, että keliä olisi, mutta heikonlaista koska yläpilvet tappavat termonosteet ja tuuli on heikkoa. Siinä sitten arvoimme, että olisiko se kolmen lentopäivän jälkeen lepopäivä ja turisteilua. Päädyimme turistipäivän kannalle ja siirryimme pakkaamaan hotellille tavaroita kasaan, sillä eilinen paikanvaihto oli siirtynyt tälle päivälle. Uusi huoneistomme oli pienempi, mutta siistimpi. Nyt sisäikkuna oli olohuoneesta toiseen makuuhuoneeseen. Näiden sisäikkunoiden tarkoitus ei ole vielä selvinnyt tällä reissulla, mutta ehkä jossain vaiheessa sekin seikka selviää. Tässä maassa on niin monta ihmeteltävää asiaa, että päättääköhän sitä jossain vaiheessa lopettaa ihmettelyn?

Hämmentävä ikkuna.

Vesa sai poikamiesboxin hempeine sävyineen.

Parapharmacie, onkohan varjoliitäjien oma apteekki?

Kukkakauppiaat. Huoneistovaihdoksen jälkeen koukkasimme postin kautta Damienia tapaamaan. Damienin auto oli kadonnut pihasta, joten suuntasimme perässä nyppylää kohti. Lähestyessä mme nyppylää näimme varjoliitimiä ilmassa, mutta kukaan ei näyttänyt pysyvän ilmassa, joten päätimme jatkaa matkaa Agadiriin. Agadirissa ei kauaa tarvinnut tallustaa, kun oli jo ensimmäinen kaveri tarjoamassa mahdollisuutta ostaa kukkaa. Marokko on merkittävä hasiksen ja kannabiksen tuottaja, joten näitä on Marokossa helposti saatavilla. Saas nähdä kotiin mentäessä, että onko taskussa pyörineistä rahoista jäänyt jotain hajuja, jonka vuoksi joutuisi huumekoiran merkkaamaksi. Vieläköhän ne kuvaa sitä Tulli-ohjelmaa?

Marketin mauste- ja hedelmäosastoa.

Melkein kun olisi Ikeaan saapunut, mutta valikoimassa vain ruokaa.

Onkohan tämä paikallinen Setan toimisto?

Mikäli plan A, B ja C ovat epäonnistuneet.

Paikallisia pässejä sekä pari sarvipäätä.

Tie kutsuu. Kylläksemme Agadiristä saatuamme lähdimme ajelemaan Agadiristä kohti majapaikkaamme ja taas oli silmissä hieromista, kun muuta liikennettä seurasi. Tien kaistamerkinnöillä ei ilmeisesti  ole juurikaan merkitystä, sillä autoja pukkasi välillä niin monta rinnakkain, kuin vain sai mahtumaan. Jotkut lava-autot oli lastattu pitkälti yli hytin katon ja tämä ylikorkea lasti oli pingotettuna kuormaverkolla kiinni. Liikenteessä kaikkein käsittämättömintä oli mopoilijat. Mopoilijat ajoivat säkkipimeällä ilman takavaloja ja on suoranainen ihme, että kukaan ei ajanut niiden valottomien mopoilijoiden ylitse. Paluumatkalla pysähdyimme eilisellä basaarialueella haukkaamaan lämpimän kanapatongin(7 dirhamia) ja munkkirinkulan(1dirhamia). On vähän eroa Oslon kentän patonkiin, joka oli 11 euroa, eikä kentällä olisi saanut nälkää pois 70 sentillä. Tultuamme takaisin kotikyläämme, suuntasimme vielä iltapalalle. Eilen oli jättikatkarapuannokset loppuneet ja tänään keittiö oli juuri menossa kiinni, joten otin tarjoilijan suosituksesta mustekala-annoksen. Tämä annos muutti käsitykseni kyseisestä ruuasta, on aika reippaasti eroa niihin Lidlin pakastealtaasta pyydystettyihin mustekaloihin. Mutta ehkäpä huomenna niitä rapuhommeleita.

Paikallinen grilliyrittäjä.