maanantai 27. marraskuuta 2017

Varjoliitoreissu Israeliin, päivä 3

Samaa kaavaa. Herätykset ja aamupalat, jonka jälkeen suunta eiliselle Ha Ha'Arille. Paikan päällä totesimme tuulen olevan ennusteita kovempaa. Kohta paikan päälle saapui kuitenkin muitakin, Paikalle saapui pari Apcon testipilottia, jotka totesivan ennusteista saman ja päättivät odotella tunnin kelin kehittymistä. Testipilotit olivat tulleet testaamaa  uusien valjaiden prototyyppiä, jotka vaikuttivat uskomattoman kevyiltä jopa pelarin kanssa, kun niitä kokeili nostella. Meille tarjottiin mahdollisuutta hypätä tandemin kyytiin, kun heillä oli ohjelmassa myös testata tandemsiipeä epävakaissa lentotiloissa, kuten sakkauksia ja spiraalia. Tuon tunnin kanssa ehti jutella kaikenlaista lentämisestä ja kyseisestä lentopaikasta. Koska keli ei näyttänyt muuttuvan lennettäväksi, niin testipilotit päättivät vaihtaa lentopaikkaa ja päätimme suunnata myös samalle lentopaikalle.

Joku turistiporukka pällistelee niin kuin ei ennen olisi vettä nähnyt.

Samat turistit takeoffilla.

Laskupelto.

Lentopäivän kuittaus. Saavuttuamme Har Hashabille, oli tuuli tyyntynyt lähes olemattomiin. Testipilotit starttasivat hyvin pian ja keli näytti juuri ja juuri lennettävältä pienillä nosteilla. Jere starttasi melkein heti perään ja sai kelistä kiinni. Toinen testipilotti tuli alemmaksi rinteessä laskuun ja toinen laskeutui starttiin. Koska Jere näytti pysyvän kelissä kiinni, niin päätin startata enempiä odottelematta. Siinä tyynessä odottelin termopuuskaa ja pienen pöhinän alettua nostin liitimen lentotilaan ja käännyin startatakseni. Termopuuska ei ollutkaan niin voimakas, kuin odotin ja kääntyessäni tunsin paineiden vähenevän siivestä. Hetken kävi mielessä, että keskeytän startin, mutta päätin jatkaa lisäten juoksuvauhtia. Luotin, että koska starttihetken termo oli pieni, niin seuraava tulisi kohta perään, mutta ei. Hetken pelkkää laskevaa ja uutta termoa ei heti löytynyt, vaikka suuntasin Jereä kohti. Nosteet olivat pieniä ja hajanaisia, joista ajoi nopeasti ulos, eikä niitä onnistunut saamaan kiinni. Kärsivällisyys ei riittänyt taistella kovin pitkään heikossa kelissä, kun hetken työn tulos meni tyhjäksi toisessa hetkessä. Päätin suunnata laskuun sovitulle laskupaikalle. Haasteena oli, että ennen laskupaikkaa oli pitkä rivi hedelmäpuita ja mielessä lakeskelin jo puupisteitä. Päätin vaihtaa kurssin lähempänä olevaa peltoa kohti, vaikka se tarkoittikin pidempää kävelymatkaa tielle. Lentopäivä tuli kuitattua, vaikka lento olikin enemmän possuliu'un luokkaa. Siinä vehkeitä pakkaillessa tuli Vesa ja Annikin laskuun lähemmäksi tietä olevalle pellolle, joten suuntasin odottelemaan autoa heidän kanssaan.

Apcon testipilotti starttaa.

Liekö aiemmin samaan paikkaan laskeutunut varjoliitäjä.

Tällä kertaa laskupaikan vieressä olevat hedelmät jäi keräämättä.

Kuhinaa rinteessä. Aiemmin päivällä lensi armeijan miehistönkuljetuskone matalissa laaksoa pitkin, joten sitä aina välillä kuunteli, että onko ilmassa muutakin liikennettä. Siinä autoon lentovehkeitä nostellessa alkoi kuulua helikopterin ääntä. Siinä taivasta tuijotellen ja kopteria yrittäen paikallistaa, koska ilmassa oli vielä kaksi pilottia, nousi vieressä olevan kukkulan harjanteen takaa kaksi armeijan helikopteria. Kohta näkyi myös muutama sotilas harjanteella ja helikopterit laskeutuivat harjanteelle. Siinä sitten seurattiin, että ollaanko kohta osa harjoitusta, mutta helikopterit noustuaan jatkoivat lentoaan meidän yli laaksoa pitkin. Viimeisetkin tavarat pakattua suuntasimme kuukkelin mapsin opastuksella kohti kotia. Lähellä meni kanava, jonka sivussa vaikutti olevan hyvä tie, mutta totuus oli, että muistutti lähinnä sitä, kuin joku olisi ajanut traktorilla keskeltä peltoa. Pakkohan se oli olla tie, kun google niin väittää. Pitkän tovin ja suurten epäilysten jälkeen päädyimme soratielle, joka johti moottoritien varteen. Nyt tarvitsi enää vaan päästä tuolle moottoritielle. Eteen tuli tietyömaa alue, josta onnistuimme löytämään työkoneiden lomasta reitin oikealle tielle, jolta matka pääsi jatkumaan majapaikkaa kohti. Illasta vielä pieni kierros kylillä ja nukkumaan.

IDF:n jantterit tuli katsomaan varjoliitoa.
Jeren laskeutuminen.

Ohi meni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti