Varjoliitoreissu Israeliin, matkapäivä

Miten meni niinkuin omasta mielestä? Valmistautumiset reissuille kannattaa tehdä hyvinja hyvissä ajoin. Ennakkotiedot, chekkilistat ja pysähtyminen toviksi miettimään, että onko nyt kaikki varmasti huomioitu. Eli täysin toisin, kuin nyt meni. Lähtö reissuun oli perjantaina ja pakkaukset aloitettu torstaina töiden päätteeksi. Vehkeet yöksi laturiin, ne lentämisen avuksi tarkoitetut vehkeet. Aamulla vielä muutama homma ennen lähtöä ja jatkuvasti päässä takoo ajatus, että jotain unohtui, mutta ei keksi mitä. Kyllähän tuo selviää aikanaan, jos jotain unohtui.

Laiva on lastattu. Plaani oli, että autolla Tampereelle ja onnibussilla jatko. Siitä huolimatta, että lähtö oli muka hyvissä ajoin, niin bussiin ehtiminen meni sen verta tiukalle, että ajatuksissa ollut ruokailu Tampereella jäi haaveeksi. Bussin eteen muodostui pian kaksi jonoa. Toinen jono matkatavaroiden laittamiseksi säilöön ja toinen bussiin nousuun. Ennakkotiedoissa oli, että mukaan voi ottaa standardikokoisen matkalaukun tavaratilaan ja toinen helposti penkin alle menevä matkustamoon. Kuljettaja voi halutessaan kieltäytyä ottamasta laukkua kuljetettavaksi. Siinä sitten vuoron osuttua kohdalle, pyöritteli kuski päätään, mutta ei varmaan kehdannut kieltäytyä. Kuka voisi vastustaa kainoa hymyä karvaisella naamalla, vähän niinkuin bambikatse yhdistettynä kaunottaren ja hirviön siihen ei kauniimpaan osapuoleen yhdistettynä. Eipä se matkustustilaankaan mennyt laukku täyttänyt niitä sille asetettuja kriteerejä, mutta liekö tavaratilaan menneet laukut olleet sellainen yliöyönti, jotta annettiin mennä samaan konkurssiin. Paluumatkalla täytyy ehkä varautua vaihtoehtoisiinkin matkustustapoihin, ihan varmuuden vuoksi.

Eikö nämä ny johonkin standardikokoon mene?

Kohti terminaalihoitoa. Menomatkan kolmas etappi alkoi Keimolan portilta, jossa oli pakko kiskaista jotain syötävää. Ruokapöydästä suuntasimme kohti Kivistön asemaa ja siitä suunnitelmissa kiitää raiteita pitkin lentoasemalle. Olishan se helppoa ollut, jos se olisi ollut vaan heilahdus, mutta ei. Hetki lippuautomaattia etsiessä jouduimme toteamaan, että kyseistä aparaattia ei ole. Siinä sitten ostamaan lippua netistä, jos sen sieltä vain saisi ostettua, mutta ei. Juna tuli ja juna meni, mutta me Veskun kanssa emme. Ainoa vaihtoehto seutulipun saamiseksi oli ladata appi. VR:n appi puhelimee  ja lipun ostoon sitä kautta, tai sitten ei. VR:n appi ei todellakaan toiminut kuin junan vessa, paitsi bulgarialaisen kakkosluokan, jossa ulosmenoputken suu näyttää menosuuntaan. Siellä sai varoen kusta ensimmäiset tipat, ettei ne ollut ilmavirran vuoksi naamalla. Liekö siten päädy joillakin kyseinen erite sinne päähänkin? No, seuraavaksi lataamaan HSL:n appia lipun ostamista varten, joka vastoin ennakko-odotuksia toimikin ja lippu saatiin ostettua samalla, kun juna saapui laiturille. Heilahdus kentälle onnistuikin ja jo tässä vaiheessa väsyneet matkamiehet saavuttivat valoa tunnelin päässä ja päätyivät koneeseen istumaan.

Terminaalihoitoa.

Nyt on poweri vähissä.

Valoa tunnelissakin.

Viimeinen etappi. Kone laskeutui ilman sen kummosempia kommelluksia Tel Avivin kentälle. Israelissa ei ole tavatonta, että passin tarkastuksessa joutuu tentattavaksi, että miksi tullut ja missä meinaa majailla. Siinä käytävää tallustellessa kohti passin tarkastusta, niin en pitkälle päässyt, kun kaksi naisihmistä virka-asussa halusivat tehdä lähempää tuttavuutta. Tutustuminen jäi hyvin yksipuoliseksi. Liekö johtunut siitä, kun ei yhteistä kieltä tahtonut löytyä, ei edes sitä universaalia rakkauden kieltä. Tuosta sitten pääsin jatkamaan matkaa kohti passin tarkastusta. Tarkastajana oli mies ja hän hoiti asian miehisen tehokkaasti. Hei-tulon syy-kauanko olet? Eikä siinä käytetty turhaa energiaa edes hymyilemiseen. Täydellinen virkamiessuoritus! Vuokra-auton saaminen oli yhtä helppoa. Passi-ajokortti-pankkikortti-sininen maahantulokortti. 15 minuuttia hiljaisuutta ja paperit kouraan, joista selitettiin kolme kohtaa ja allekirjoituksen pyyntö opastaen pääovista ulos. Siinä sielu lepäsi, kun sai pohjalaista asiakaspalvelua myös ulkomailla. Se oli täyttä äijäenergiaa. Auton avaimet saatuamme suuntasimme kohti Tiberiasta ja parin tunnin ajomatka sujui jouhevasti Hyundailla renkaat rattia viipottaen. On se Hyundain laatu vaan vuodesta toiseen tasaista laatua. Tuo 2017 vuoden pikkubussi oli ajo-ominaisuuksiltaan ihan yhtä pelottava ajaa, kuin vuosituhannen alun vastaavat mallit. Majapaikka löytyi kivutta ja pitkän päivän päätteeksi oli hyvä jatkaa matkaa unten maille.