Varjoliitoreissu Marokkoon 2020, päivä 5.

Erämaan kutsu. Edellisenä päivänä oli virallisesti laitettu kaikki lentopaikat kiinni ja illalla asiaa jutellessa paikalliset kertoivat tuon tarkoittavan vain lähinnä virallisia paikkoja. Paikallisten mukaan emme myöskään aiheuta heille ongelmia ja pahinta mitä voi käydä, on kehoitus siirtyä muualle. Aamulla tarkistimme ennusteet päivälle, jotka olivat edellisestä illasta nitkahtaneet hieman heikompaan suuntaan. Harjanteelle oli edelleen hyvää keliä luvassa ja ellei paikka olisi kiinni, olisi tiimaa parhaimillaan saanut tunti tolkulla leppoisissa nosteissa ja päivän päätteeksi vielä liu'un hiekkarannalle. Kylän lähellä oli yksi paikka iltapäivälle tuulen voimistuttua tarpeeksi, mutta kuusi liidintä ei olisi mahtunut samaan aikaan ilmaan. Kakkosvaihtoehdoksi nousi vahvana Saharan laitamilla oleva 4-5 kilometrin levyinen paikka. Matkaan menisi 2 tuntia, mutta päätimme tarttua tuohon tilaisuuteen. Aamupalan jälkeen suuntasimme keräämään äkkiä varusteet kasaan ja suuntasimme auton nokan kohti etelää.

Täydennystarpeen kartoitus.

Kameliparvea.

Mitähän tuo kameli ajattelee meistä?

Ekoharrikka.

Coronair. Saavuimme määränpäähän ja tutkailimme tilannetta tovin ympäristön ja tuulen osalta. Rinne ei ollut yhtä hyvä kuin Agloussa, mutta profiililtaan lennettävä ja laskutilaa oli ylhäällä sekä alhaalla rinteen edessä. Startille löytyi mainio take offi ja tuulikin tuntui sopivalta maakäsittelyyn. Aloittelimme maakäsittelyllä ilman kiireitä, sillä tuuli oli vielä vähän heikkoa kantaakseen ilmassa. Tuulen voimistuttua riittävästi pieni eväshetki ja ponkaisu ilmaan. Tuuli oli ehkä hivenen heikko, mutta rinne kantoi, kun meni riittävän lähelle rinnettä. Mitään isoja korkoja ei juurikaan saanut, vaan ehkä hetkellisesti n.10 metriä ylätasanteen yläpuolelle. Ilmassa pysyminen vaati jatkuvaa hakemista ja nostot olivat repaleisia. Muutaman kerran yritin saada riittävästi korkeutta take offin kohdalla topparia varten, mutta lopulta päädyin ratkaisuun tulla tulla laskuun alas take offin kohdalle. Siinä sitten alhaalla pakkailin varusteita ja välillä piti jo huikata radioon, että onko muut lähteneet pois, kun ketään ei ilmaan näkynyt lähtevän. Siinä rinnettä ylös kömytessäni suhahtikin yläpuolelta Tapio ja Vesa ilmaan. He totesivat saman rinteestä, että rinne vaati jatkuvaa hakemista nostoissa pysymiseen. Tuuli oli ehkä hivenen kiihtynyt, kun korkeutta Vesalla ja Tapiolla näytti olevan arviolta tuplaten siihen mitä itsellä oli ollut. Vesa ja Tapio saivat tultua laskuun take offille ja siinä vaiheessa muutkin valmistautuivat starttiin. Tuuli oli kuitenkin tässä vaiheessa jo liikaa Heikin siivelle ja muutkin epäröivät lentoon lähtöä siihen hetkeen. Odottelimme ja tarkkailimme tuulen kehitystä, että tulisiko vielä sopivaa lentokeliä. Odotellessa paikalle lenkkeili läheiseltä rannikkovartioboxista varusmies ja oli kiinnostunut tekemisistämme. Kovin kauaa ei kyseinen militaristi jaksanut kysellä, kun yhteistä kieltä ei löytynyt sujuvaan keskusteluun. Japella olisi ollut ranska hallussa, mutta olimme päättäneet tuon salata, niin tekemisiämme katsotaan paremmin sormien lävitse. Seurasimme vielä tovin tilannetta ja Tapio päätti vielä kerran startata, kun tuuli oli hieman tyyntynyt toviksi sekä Tapiolle oli odotellessa kylvetty epäilyksen siemen, että Vesa kävi kääntymässä kauempana. Tapio kääntyi kohti pohjoista ja vauhti näytti olevan melkoista kyytiä. Seurasimme Tapion lentoa ja vaikka Tapiolla oli nopea siipi, niin takaisin tulo oli todella hitaan näköistä. Tuuli oli hetkessä kiihtynyt taas niin kovaksi, että Tapio mateli takaisin ja lasku oli kuin hissillä alas tulo. Vesan kanssa juostiin Tapion luokse vastalle ja olimme valmiita ottamaan jarrukahvat Tapiolta siiven kuoletusta varten. Siinä vaiheessa, kun olimme tarttumassa jarrukahvoihin, niin puuska nosti Tapiota takaisin ylös ja tempaisi taakse päin. Vesa oli saanut kiinni Tapion valjaista ja he kynsivät paikallisille valmista perunapeltoa pari metriä, kunnes pysähtyivät. Tässä vaiheessa totesimme lentopäivän olevan ohi ja lähdimme kohti kotikylää.

Gekkonen.

Härväilyä.

Tapion vielä yksi siivu.

Päätöksiä. Päivällä oli tullut puhelimeen viestejä, että huomenna lähtee ylimääräisiä lentoja Suomeen, johon kehoitetaan varaamaan liput 600 eurolla. Koska meillä ei ollut nettiä käytössä, niin emme noihin reagoineet. Pari tuntia myöhemmin noista viesteistä tuli viesti, että Japen lauantain lento oli automaattisesti siirtynyt huomiselle. Vähän haiskahti lentoyhtiöiden oljenkorsiin tarttumiselta, kun ensin kaupataan täysillä lentoa ja päätös pitäisi tehdä kiireellä. Istahdimme matkalla Legzirassa teelle pohtimaan ratkaisua. Totesimme, että pakkaamme tavarat ja lähdemme kaikki viemään Japea kentälle. Samalla varaudumme hyppäämään samaan koneeseen kohti Suomea. Tässä välissä oli eräs kotimainen pilotti ollut kovasti huolissaan meistä sekä kotiin pääsystämme ja varmistanut yhdeltä brittipilotilta, että onhan Marokossa suljettu varjoliitomestat. Halusi hän myös ystävällisyyttään kertoa järkytyksensä meidän itsekeskeisestä toiminnastamme.

Koirallakin rankkaa saada aika kulumaan.

Legzira.

Mikähän ollu nuon julumettu kala?

Vähän isoommat teekupit.