Varjoliitoreissu Marokkoon 2020, päivä 4.

Uskomattomat kaverukset. Reissussa on oltu nyt pari päivää ja aamulla molempina aamuina on ärsytyksen aiheena ollut lintu, joka tulee nokkimaan meidän ikkunaa samalla kellon lyömällä. Liekö paikallinen herätyskello? Ihmetyksen aiheena on taasen ollut myös tänään se, että pari kaverusta on kiskaassu ittensä melkoseen kuntoon molempina iltoina ja he ovat meistä ensimmäisenä ylhäällä. Lisäksi äijät pölöttää terassipihalla iloisina, niin kuin eivät mitään olisi ikinä ottaneetkaan. Aivan uskomaton kisakunto kaveruksilla. No, kohti aamupalaa ja päivän suunnitelmien tekoa.

Marokkolainen cola-rekka.

Coronatiedote ilmestynyt yön aikana.

Huikee kiihtyvyys. Suuntasimme auton keulan kohti pientä rantatörmää, koska ennuste lupaili liian voimakasta tuulta muualle ja dyyneille liian pientä tuulta. Aamu näytti ennusteiden valossa rauhallisemmalta ja iltapäivästä jo liian kovalta. Ajatuksena oli, että alhaalla ehtisi maakäsitellä paljon pidempään, kuin ylhäällä tai Agloussa. Keli-ikkuna lentämiseen oli ennusteiden valossa myös melko pieni. Harjanteella näkyi brittioppilaita ilmassa ottamassa aamuliukuja meidän maakäsitellessä. Alhaalla tuuli jatkoi rauhallisena vielä pitkään sen jälkeen, kun harjanteella tuuli oli yltynyt liiaksi ja rinne tyhjentynyt. Merelle oli ilmestynyt vaahtopäitä, jotka kertoivat tuulen jo yltyneen merellä sekä rintaman lähestyvän. Tuuli teki kuitenkin saman yllättävän reaktion, mikä tapahtui Agloussakin. Tuuli tyyntyi täysin, eikä maakäsittely juurikaan onnistunut. Pitkän odottelun jälkeen tuuli voimistui niin, että törmä mahdollisesti kantoi. Vesa lähti kokeilemaan ja teki pienen koelennon. Törmä näytti kantavan kohtalaisesti ja Tapio oli saanut itsensä ensimmäisenä starttikuntoon sekä valmistautui lähtöön. Tapion nostaessa siipeä tuuli oli jo yltynyt liian kovaksi, eikä ilmaan ollut enää asiaa. Tuuli oli kiihtynyt nollasta sataan ihan pienessä hetkessä.

Luomupiikkilankaa.

Turistit keskellä take offia.

Liekö kovat luulot voimistaan koppiksella?

Maakäsittelyä.

Parawaiting.

Japen tyyli paraveittauksesta.

Veskun testilento.

Turisteilua. Lähdimme kohti kotikylää, koska tuulen tyyntyminen oli odotettavissa vasta myöhään illalla. Matkalla bongasimme rannalla pari armeijan katotonta lava-lantikkaa sekä pienen telttakylän. Kurvasimme pelipaikoille pienen kalastajakylän porteille tutkailemaan reittiä, että mistä pääsisi lähemmäksi autoja. Pienen varastokyläkierroksen jälkeen lähdimme kävelemään pientä hiekkatietä pitkin kohti telttarykelmää. Telttoja lähestyessä nostimme tervehdykseksi kättä, kuin Costnerin Kevini konsanaan susien kanssa tassiessaan ja lähestyessään intiaanikyliä. Kohta teltoista kömpi muutama nuori mieshenkilö ja yksi uskaltautui jopa puhumaankin englantia. Kysyimme lupaa ottaa pari kuvaa katottomista lava-autoista, mutta lupaa ei tullut. Jutellessamme yhdestä teltasta kömpi uneliaan oloinen muita vanhempi mies. Tämä mies oli kuulemma heidän kokkinsa. Jutellessa selvisi, että näillä kaveruksilla ei ollut aseita mukana ja sormilla laskivat, että telttailevat vielä 18 päivää. Marokossa armeijaan mennään vapaaehtoisina ja palvelus kestää 20 vuotta. Armeijaan päästäkseen täytyy olla Marokon kansalainen, joten emme päässeet tekemään Törnejä, vaikka yksi meistä oli yliluutnantti, toinen kersantti ja kolmas oli ollut muukalaislegioonan laskuvarjojoukoissa useamman vuoden. Uskon kuitenkin, että ajatus Marokon armeijan varjoliitoyksiköstä jäi itämään jollain tasolla.

Jollakin ollu pyykkipäivä.

Paatti poikineen.

Kenties katiskoja.

Hyvä laittaa kivet renkaiden alle, josko käsijarru pettää.

Varusmiehiä.

Iltarutiinit. Matkalla kotikylään törmäsimme vielä valtavaan savuvanaan, joka nousi jostain rantakallioiden takaa. Päätimme käydä vielä kurkkaamassa tämänkin nähtävyyden ja savun lähde löytyikin ihan vaan savua seuraten. Rannalta kuului iloinen tulen ritinä, kun joku palmupuska roihusi itsekseen. Hetken siinä ympärille katseltuamme totesimme, että paikalla ei näy ketään, joten ehkä parasta poistua paikalta, ettei joku keksi syyttää meitä tuosta makkaravalkeasta. Pääsimme kotikylään ilman muita pysähdyksiä ja mietimme mitä tehdä iltaruokaa odotellessa. Lähdimme etsimään josko löytyisi paikallinen Arnoldsi siitä huolimatta, että mikään paikka ei pitäisi olla auki. Tämä aukipitokielto olikin kierretty siten, että kaupan eteen oli nostettu pöytä ja myynti suoritettiin siitä. Oven eteen oli laitettu vesipulloja, joten kauppa oli periaatteessa kiinni, vaikka tavarat haettiin sisältä ja maksettiin pihassa.

Savun päästä löytyy helposti tulta.

Ruokatori.

Hunajapitalätty.