Varjoliitoreissu Tanskaan, saapuminen

Vaihtamalla tuskin paranee. Aki oli lähtenyt Tanskaan perheensä kanssa ja tästä kehkeytyi pikkuhiljaa suunnitelma, jonka seurauksena Aki vaihtoi Köpiksen kentällä vaimon ja tenavan Tapioon ja minuun. Vaihto ei onneksi ole pysyvä, sillä olen melko varma, että tässä vaihtokaupassa Aki kyllä jäi häviön puolelle. Aki lähti kurvailemaan Tapion autolla Tanskaa kohti, mutta auto teki tenän satamassa juuri, kun olisi pitänyt siirtyä laivaan. Aki jatkoi perheensä kanssa vuokra-autolla, mutta vasta seuraavalla laivalla. Minä ja Tapio saavuimme omilla lennoillamme Köpikseen 2.8.

Minkähän sitä valittis?

On sitten pikkasen pölyhuiskuteltavaa yhdelle ihmiselle.

Yksin ei saa olla tääläkään.

Miettiiköhän ne talvirenkaiden vaihtoa?

Pitäisköhän jo huolestua?

Kassit näytillä. Lento sujui hyvin ja laskeutuminenkin onnistui siitä huolimatta, että laskutelineitä pällisteltiin  jostain syystä pitkään ennen lähtöä. Köpiksen kenttä on melko iso ja taitaapa olla yksi vilkkaimmistakin kentistä, ainakin pohjoismaissa. Terminaalin läpi siirryttäessä kohti ruumalaukkujen noutoa soitti Aki, että Tapion laukku oli jäänyt Helsinkiin ja lupasin katsella josko olisi ollut samassa koneessa, millä tulin. Laukkujen noutoon päästyä näky ei kyllä yhtään herättänyt luottamusta, sillä joka puolella näkyi niitä possujunakärryjä (joilla laukut kuskataan koneeseen) täynnä laukkuja. Oman laukun saatuani, aloin etsiskelemään Tapion sinistä urheilukassia. Saamani kuvaus oli vähän suurpiirteinen, joten siinä sitten syynäsin kaikkia sinisiä  ei-kovakantisia laukkuja. Jossain vaiheessa jo mietin, että alanko herättämään epäilyä kenttävirkailijoiden mielestä, kun pengon laukkukärryjä. Aikani laukkukärryjä pengottuani Aki soittaa kertoen Helsingistä tulevan Finnairin koneen olevan kohta kentällä ja Tapio kertoi lisätuntomerkkejä laukustaan, eli siinä on kahta sinistä sävyä. Nyt ei voi laukusta kyllä erehtyä, kun on näinkin tarkat detaljit. Odottelin koneen laukkujen purkua ja sieltähän putkahti laukku, jonka oli pakko olla Tapion kassi. Siinä laukussa oli useampaa sinistä sävyä, kuin kahta. Nappasin laukun mukaan ja siinä poistuessani mietin, että on mahdollista, että nyt kyllä tuli rikottua jotain lentokenttämääräystä ja laukku taitaa vielä jäädä periaatteessa kadonneeksi. Porttien toisella puolen olikin Tapion ja laukun herkkä hetki pitkän eron ja menettämisen pelon vuoksi.

Ketä lie odottelevat, kun useampi auto rivissä?

Oota mä tarkistan pari laukkua.

Sieltähän se kadonnut lammas tulla jolkottaa.

Kahta sinistä väriä.

Yön ritarit. Nyt kun kaikki oli onnellisesti päässeet tavaroineen perille, niin suuntasimme yön selkään kohti Tanskan länsirantaa. Aikomuksena oli lentää aamusta Krig Vigissä ja mietimme, että pystytämme teltan yön pimeydessä take offin läheisyyteen. Päädyimme kuitenkin ratkaisuun majoittua leirintäalueelle, josta on lyhyt matka starttiin. Hipsimme leirintäalueella puhelimen valossa ja pistimme teltan pystyyn yrittäen olla aiheuttamatta häiriötä, ei ehkä muiden paikalla majoittuvien vuoksi, vaan välttääksemme leirintämaksun. Kello oli jo vierähtänyt reilusti yli kahden ennen nukkumaan pääsyä. Telttaa pystyttäessä emme juurikaan kiinnittäneet huomiota maaston pikkuseikkoihin ja kohdallani olikin jokin ihma patti, jonka vuoksi nukkuminen onnistui mutkalla ollessa kiertäen tuon patin.

Yön ritarit pystyttämässä telttaa.