Flying Viking: Varjoliitoreissu Tanskaan, päivä 5

Yön ritarit saapuvat. Vaihdoimme majapaikkaa itärannikolle ja löysimme itsemme jälleen pystyttämässä ritarileiriämme yön pimeydessä leirintäalueelle. Leirintäalueelle saavuttuamme lähdimme taskulamppujen valossa etsimään sopivaa luvatonta paikkaa teltallemme. Matkalla vastaan tuli hieman viihteellä ollut mies, jolta kysyimme missä olisi leirintäalueen telttaosasto? Mies kertoi olevansa itsekkin teltalla matkassa, mutta ei osannut juuri sillä hetkellä sanoa, että missä päin hänen telttansa on, vaikka pyörikin hetken paikallaan ympyrää. Kyseinen selkeästi telttailuelämän todellinen sankari totesi kohtauspaikkamme olevan hyvä paikka ja ehdotti, että laittaisimme siihen teltan pystyyn. Päätimme kuitenkin etsiä toisen paikan teltallemme.

Yön ritarit jälleen asialla.

Näköö ketkä pärjää. Aamun valjettua kömmimme tutkimaan ihan päivän valollakin, että minne sitä tuli yöllä päädyttyä. Leirintäalueella näytti olevan lähestulkoon vain asuntovaunuja ja ei tainnut olla ihan halvimmasta päästä. Etutelttaa oli moneen lähtöön, erkkereillä ja ilman. Olis moni opiskelija katsonut kateellisena sitä tilan määrää verrattuna omaan opiskelijayksiöönsä. Leirintäalueelta löytyi sauna ja ulkoallasosastokin. Päätimme kantaa oman kortemme kekoon asiakaskunnan tason laskemiseksi ja ostimme paikan kahdeksi yöksi, ennenkä ehtivät tajuta meidät vain persaukisiksi varjoliitäjiksi, jotka taitaa lähinnä vain olla häiriöksi oikeille ihmisille.

Henkilökunnan palkat vissiin kohdallaan?

Leirintäalue.

Leirikeittiö.

Leikkikenttää.

Saunaosastoa.

Slummia.

Leirialueen viinakauppa?

Rantaelämää. Otettuamme leirialueen haltuumme, päätimme lähteä ennusteiden valossa aamupalaa sekä itätuulen lentopaikkoja kohti. Päädyimme hevoshakaan, jossa oli pari siipeä ylhäällä ja jahkailemassa starttaamista. Saksalaiset näyttivät olleen yötä kyseisessä paikassa ja nyt kyttäilivät myös tuulen voimistumista. Tuuli oli myös hieman sivusta, mutta ei liikaa. Seurasimme saksalaisten edesottamuksia siinä auringon paisteessa köllötellessä. Saksalaiset olivat ilmeisesti lentäneet ennenkin, kun toinen heistä uskalsi rinteen täydeltä olevat ruusupuskat persettä hipoen tehdä pieniä lentopyrähdyksiä. Tosin voihan se olla autuaan tietämätönkin siitä, että jos sinne ruusupuskien sekaan tömähtää, niin se on päivän mittainen operaatio päästä sieltä pois vehkeineen. Joku paikallinen oli joskus niihin puskiin humahtanut, niin oli itse pois päästyään tullut seuraavana päivänä hakemaan varusteitaan alumiinitikkaat mukana. Oli laittanut tikkaat puskien päälle jakamaan painoa ja konttinut tikkaita pitkin keräilemään tavaroitaan pois puskista. Aikamme seurattua huomasimme toisaalla kaksi ilmassa olevaa siipeä ja siirryimme katsomaan, josko lentäminen onnistuisi tuolla viereisellä törmällä. Törmä teki mutkan ja starttipaikan kohdalla tuuli osui rannan suuntaisesti, josta täytyi kääntää myötätuuleen. Aki päätti startata rohkeasti liikenteeseen, mutta huomasi pian viettävänsä rantaelämää muutaman sadan metrin päässä startista. Kohta starttiin laskeutui toinen niistä kahdesta paikallisesta pilotista, joilta lentäminen näytti sujuvan. Kyseisellä tuulella täytyi startin jälkeen uskaltaa lentää alku myötätuulessa ihan rinteessä kiinni ja siten päästä rinteen kantavalle alueelle, joten Aki oli ollut liian kaukana rinteestä, eikä ollut päässyt rinteen kantoalueelle. Tovin jutustelun jälkeen tuo paikallinen pilotti starttasi ja onnistunutta starttia seurattua täytyi todeta, että tänään ei olisi ehkä paras keli kokeilla tuota uutta lentopaikkaa ensimmäistä kertaa.