Flying Viking: Varjoliitoreissu Tanskaan, päivä 1

Käry kävi. Yö meni muutaman tunnin unilla ja useaan kertaan heräten. Jossain vaiheessa sitä alkoi jo toivomaan, että olis jo aamu, niin sais herätä oikeasti. Aamu kuitenkin tuli aikanaan ties monennellako heräämisellä ja aloitimme livattoman leirimme purun pikapikaa. Vessa ja suihkutiloihin pääsi vain maksaneet asiakkaat kulkukorttia höyläämällä. Liikkeellä alkoi olla jo muitakin, vähemmän luvattomia leiriytyjiä, joten hetken odottelun jälkeen pääsi luikahtamaan suihku ja vessatiloihin. Suunnitelmana oli päästä liikenteeseen ennen leirintäalueen aukeamista, mutta meidät oli jo bongattu ennen aukeamista ja meiltä oltiin vailla leirintämaksua.

Yön ritarit kuutamolla. Suuntasimme leirintäalueelta Rik Vigiin. Kulkulupakortin säilytimme itsellämme, ihan vaan kostoksi, kun kehtasivat periä meiltä aiheellisen leirintämaksun. Päästyämme lentopaikalle, niin vastassa oli tien yli vedetty naru, joka periaatteessa esti kulun eteenpäin. Koska ketään ei näkynyt koko pihapiirissä, että olisimme voineet selvitellä syytä narulle, niin päätimme jalkautua ja käydä tutkailemassa tilannetta take offilla. Tuuli oli täydellinen lentämiseen, joten lähdimme hakemaan kamoja autolta. Autolle kävellessämme kurvasi pihaan joku ehkäfarmari ajettavalla ruohonleikkurilla. Kohtapa meille selvisi narunkin syy. Maajussilla oli ilmeisesti palanut käpy joko lentäjiin tai siihen, että maajussille ei ollut löytynyt morsianta. Ihan täyttä varmuutta syystä ei saatu selville, kun yhteinen kieli oli lähinnä yksittäisten sanojen sekä tukiviittomien varassa. Koska reissu oli saanut näinkin hienon alun, niin ratsastimme paremman tulevaisuuden toivossa vuokraskodalla kohti Lemvigiä, josta meille oli luvattu telttapaikka sekä saniteettitilojen käyttöoikeus. Ystävällinen farmariperhe toivotti meidät tervetulleiksi ja pystyttelimme pakolaisleirimme omenapuiden alle.

Tämän leirin pystytys kestää päivänvalonkin.

Lentäjäkolleega.

Yrittääköhän tuo syödä meidät yöllä?

Röh röh. Lähtiessä saimme avaimen mukaan siltä varalta, että paluumme olisi niin myöhään, jotta isäntäväki olisi jo nukkumassa. En tiedä kuinka moni uskaltaisi antaa kotinsa avaimet tällaiselle porukalle. Suuntasimme läheiselle rannikolla olevalle lentopaikalle, jossa näkyi kaksi siipeä kikkailemassa ja ripakopallinen arpomassa lähtöä, sillä tuulen suunta oli ehkä hieman liikaa pielessä kantaakseen rinteessä. Paikalla porukkaa Sveitsistä ja suomalainen pariskuntakin. Tuulen oli ennustettu kääntyväksi iltaa kohden ja tulikin hetki jolloin tuuli näytti hyvältä. Tuossa hetkessä rinteeseen starttasi useampi pilotti, mutta ilo oli melko lyhytaikaista. Tuuli oli vielä pielessä ja rinteessä oli vain pieniä nostoalueita, joista pullahti heti pois toista lentäjää väistäessä. Aki päätti myös kokeilla kelin toimivuutta, kun ilmassa näkyi jälleen vain pari siipeä ja tuloksena oli lentopäivä possuliu'ulla. Tuulen kääntymistä odotellessa meille selvisi, että aamuisella lentopaikalla saisi sittenkin lentää, mikäli starttaa eteläpäädystä, tiilitehtaan vierestä. Päädyimme lähtemään tiilitehtaalle, sillä keli oli siellä ollut aamusta hyvä.

Bovbjerg.

Aki ulkoiluttaa siipeään.

Pysyäkkö vai eikö pysyä. Tiilitehtaalle saavuttuamme löysimme helposti starttipaikan. Rinteen päältä ei voinut lähteä lentoon sähköaidan vuoksi, eikä sinne voinut samasta syystä myöskään laskeutua. Liitimet nostettiin alhaalla lentotilaan ja noustiin rinnettä ylöspäin, josta startattiin. Aki ja Tapio tarttuivat heti nostoon ja kurvailivat rinnettä edestakaisin. Itsellä epäonnistui ensimmäinen startti ja siipikään ei jäänyt kauaksi sähköpaimenlangasta. Jostain syystä en saanut pysyttyä nostoalueella paria minuuttia pidempään, kun aina pullahdin pois nosteesta ja tulin laskuun. Parhaimmillani lento kesti reilun pari minuuttia. Startti toisensa perään vei hapoille ja viidennen startin jälkeen oli paukut aivan loppu, eikä vaan jaksanut enää ottaa yhtään starttia. Päivän saldona oli Tapiolle viitisenkymmentä minuuttia ja Akille reipas tunti lentotiimaa.